Eurotrial 2025 Finland Raisiossa 18.-20.7.2025 -lehdistötiedote
Raision moottorirata-alueella ratkotaan Off Road Trialin Euroopan mestaruuksia 18.-20.7. 2025. Lajin 5 eri luokkaa kisaavat tosissaan useiden Euroopan maiden tiimien voimin voitosta, mutta nämä tiimit eivät unohda huumoria ja leikkimielisyyttä. Kisan järjestää Raision Urheiluautoilijat ry. Kilpailun onnistumiselle on tärkeää yhteistyö yli seurarajojen. Vapaaehtoiset toimitsijat ja järjestävä seura uhraavat tunteja laskematta aikansa ja työpanoksensa kisan hyväksi. Yhteistyötä tehdään myös eri alojen yritysten kanssa.
Suomen Eurotrial-kisoista pidetään kansainvälisesti. Täällä on aiemminkin kisajärjestelyt toimineet hyvin. Aikaisemmin Eurotrial-kilpailu on järjestetty Suomessa kolmesti, joista mainittakoon 2006 Polvijärvellä, Pohjois-Karjalassa ja 2019 Raisiossa, Varsinais-Suomessa. Raision sijainti kilpailupaikkansa on kilpailutiimeille mainio. Sekä Turun että Naantalin satamista on lyhyt ja matka Raision Moottorirata-alueelle. Mukana kilpailussa oli vuonna 2019 16 eri Euroopan maata ja 105 kilpailijaparia. Täydet joukkueet ovat Suomella ja Sveitsillä eli 16 autoa. Vastaavia osallistujalukuja on odotettavissa Eurotrial 2025 –kilpailuunkin.
Kisa alkaa perjantaina 18.7. vapaalla harjoittelulla harjoitusjaksolla. Perjantai on myös mahdollista tutustua kisa-alueeseen, joka on täynnä asiaan liittyviä palveluita ja oheistoimintoja. Lauantai 19.7. ja sunnuntai 20.7. ovat varsinaisia kisapäiviä. Päivälippu (la/su) 15e ja la+su lippu 25 e, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi maksavan aikuisen seurassa. Paikoitus on ilmainen.
Kilpailuluokat ja Off Road Trial lajina
Original Luokan autot ovat vakiokuntoisia maastoautoja, joihin ei juurikaan sallita muutoksia. Panssarointi on suurin sallittu muutos. Näitä ei Suomen kilpailuissa nähdä kilpailijoiden vähyyden takia. Maksimi rengaskoko 825×275 mm. Mud terrain tyyppisellä kuvioinnilla, uran maksimisyvyys 16 mm.
Standard Rakennetut vakioautot, hieman vapaammat muutokset kuin original luokassa. Renkaan maksimikoko 900mm.
Modified Luokan autot jo enemmän muuteltuja, mutta ulkonäöltään vielä tuotanto-autojen näköisiä. Kori vapaa vyötärölinjasta ylöspäin, moottori ja vaihteisto vapaat. Renkaat vapaat, maksimi vannekoko 18”.
Promodified Tämä luokka on jo vapaammin rakenneltava. Tyypillisesti jo putkirunkoinen auto. Moottori, vaihteisto ja akselit vapaat. Täytyy kuitenkin muistuttaa autoa, konepelti, lokasuojat ja koripellit oltava, materiaali kuitenkin vapaa. Renkaan maksimi halkaisija 1000 mm. Kääntöjarrut sallittu.
Prototype Luokan autoissa lähes kaikki on sallittu. Esimerkiksi 4-pyörä ohjaus ja korin kallistus hydraulisesti. Kiellettyä on runko-ohjaus. Maksimi renkaan halkaisija 1250 mm. Tässä luokassa pääsee toteuttamaan rakentamisen taitoja.
Lajiesittely
Kilpailuissa on tyypillisesti 4-6 kpl jaksoja, jotka ajetaan yleensä 2 kertaa. Jaksoilla on maksimi suoritusaika 3-5 minuuttia. Jaksolla on 3-5 porttia, jotka on läpäistävä numerojärjestyksessä. Virhepisteitä saa peruuttamisesta, reittimerkkeihin osumisesta tai kaatamisesta, jakson reunanauhaan osumisesta / katkaisemisesta sekä porttien suorittamatta jättämisestä. Portit on merkitty jokaisen luokan omalla värillä ja ne on ajettava merkittyyn kulkusuuntaan. Porttien värit: Original sininen, Standard valkoinen, Modified keltainen, Promodified musta ja Prototype punainen. Jaksoilla on jaksotuomari apulaisineen, jotka täyttävät kilpailijakorttiin kilpailijan suorituksen tapahtumat. Mitä vähemmän pisteitä, sitä parempi suoritus. Kilpailijanumerotarrat autossa kertovat myös ajettavan luokan samoilla väreillä kuin portit. Kahden päivän kilpailujen jälkeen Euroopan mestarit palkitaan sunnuntai-iltana luokittain.
Yhteystiedot ja lehdistö
Lisätietoja kilpailusta eurotrial2025@gmail.com tai puhelimitse Paula Närvä +358 44 527 3078.
Median akkreditointi kilpailuun samoilla yhteystiedoilla etukäteen.